Koira

Ihmisen paras ystävä

Olemme aina olleet sitä mieltä, että suosituissa sananlaskuissa piilee suurta okkulttia viisautta. Esimerkiksi suositusta sanonnasta "koira on ihmisen paras ystävä" voimme nähdä, ettei se viittaa pelkästään siihen konkreettiseen tosiasiaan, että koira palvelee meitä vartijana, seuraeläimenä, paimenena maataloustöissä tai vetokoirana koiravaljakoissa, kotieläimenä tai oppaana näkökyvyttömälle ihmiselle jne., vaan se viittaa pohjimmiltaan myös aspektiin, joka liittyy ihmisen kokonaisvaltaisen kehityksen perustaan, sillä se edustaa muinaisessa symboliikassa sukupuolivaistoa, toisin sanoen sitä sähkömagneettista ja fohaattista voimaa, joka kesyttämättömänä tulee psyko-fysiologiaamme ja jota meidän täytyy oppia ohjaamaan viisaasti saavuttaaksemme itsemme kehitystä, tietoisuutta ja voimaa.

Eri kulttuureista, jotka ovat edeltäneet meitä vuosisatojen saatossa, löydämme aina tämän hyvän kumppanin.

Nahuatliksi “Xolotl” tarkoittaa yhtä aikaa "koiraa" ja "kaksosta". Se on Quetzalcoatlin (Logoksen, Kristuksen) kaksoisveli, se on valon, aamutähden sytyttäjä. Älkäämme unohtako isä Sahagunin sanovan, että "Koira on taivaasta lähtöisin oleva tulen symboli". Se on eroottinen vaisto, se ihmeellinen ja mahtava tekijä, joka voi muuttaa meidät radikaalisti.

Sen vuoksi näemme eräissä Teotihuacánin freskoissa, kuinka Quetzalcoatl kantaa sitä korissaan ja kuinka se osoittaa hänelle tietä. Koira todellakin aina opastaa ritaria (gnostista vihittyä) ohjaten tätä kapeaa polkua pitkin, joka kulkee pimeydestä valoon, kuolemasta kuolemattomuuteen. Eikä Herkuleen pitänytkin hakea Kerberos (kolmipäinen koira, jonka päät olivat littania ja kaula käärmeiden ympäröimä) plutonisesta valtakunnastaan? Ja mitä sanoisimmekaan Orthros- ja Eurytion-koirista, Geryonin – kolmivartaloisen jättiläisen – vartijoista? Eivätkö nuo symboliset koirat olekin eläimellisen intohimon symboleita, ja eikö Geryon olekin Ajan herra?

Puhuessamme tästä aiheesta meidän ei pidä unohtaa, että Asklepioon temppelin ankara vartija, keisareiden ylhäisessä Roomassa, oli aina koira. Ja että Vulcanuksen temppelin pyhiä koiria hoidettiin erittäin hyvin.

Meidän ei myöskään pidä unohtaa koiraa, joka esiintyy yhdessä käärmeen kanssa nuolemassa härän verta samaan aikaan kun Mitra tappaa tikarillaan kiimaisen pedon, ja skorpioni pistää eläimen sukupuolielimiä.

Entäpä miten unohtaa legenda, joka kertoo meille Orfeuksen uroteosta, kuinka hän lyyrallaan vaivutti Kerberoksen uneen laskeutuessaan Tartarokseen etsimään Eurydikeä.

Yhä edelleen muinaisten aikojen kuninkaallisten haudoissa voi nähdä kuollutta esittävän patsaan jalkojen juurella koiran – syvästi merkityksellinen helvetillinen symboli.

Tri Faust, kreivi Gaspar Moir de Loccan hämmästyneiden silmien edessä, sai"Prestigiarin", salaperäisen koiransa, vaihtamaan väriä (valkoisesta keltaiseksi ja punaiseksi): täsmälleen niiksi väreiksi, joiksi viisasten kivi muuttuu sitä mukaa kun työskentely suuressa työssä hienovaraistuu ja puhdistuu.

Sen seurauksena koira osallistuu magiaan, ja muinaisina aikoina se oli vihitty Merkurius-jumalalle.

Koira kuvastaa myös ystävyyttä, ja vastakkaisessa aspektissaan okkultteja vihollisia.

Antakaamme oman koiramme ravita itseään viisaudella, rakkaudella, ystävyydellä aivan kuten Lebrel, Della Scalalle – Veronan herralle sekä Danten hyväntekijälle – kuuluva koira.