Mediassa on paljon keskustelua ja jopa paljon väittelyä siitä, onko Jumalaa olemassa vai ei, ja liittyen päätökseen, elääkö elämää "gnostisen vai agnostisen filosofian" mukaisesti.
Puolet ihmisistä ovat vakuuttuneita siitä, että Jumalaa ei ole, ja he takertuvat uskomuksiinsa materialistisesta elämästä ainoana päämääränään saavuttaa "herra Raha". He perustavat elämänsä aistillisten nautintojen tyydyttämisen, muuttuen itse niiden orjiksi.
Toinen puolikas ihmisistä on vakuuttunut "uskomuksistaan henkisestä Jumalasta", ja he perustavat elämänsä dogmeihin ja tapoihin, joita he eivät koskaan onnistu ymmärtämään.
Mielellä on kyky ylläpitää uskomuksia molemmista vastakkaisista näkökannoista. Molempia ääripäitä syvemmällä on kuitenkin ymmärrys, joka syntyy suorasta todellisuuden kokemisesta.
Yksinäisyydessä, kasvokkain itsemme kanssa, me kaikki – ateistit tai uskovaiset, olimmepa sitten yhdellä tai toisella puolella – näemme, että maailmassa on paljon kärsimystä, huomaamme, ettei meillä ole selitystä moniin asioihin, jotka meille tapahtuvat, että emme löydä kokonaisvaltaisia vastauksia moniin oman elämämme tilanteisiin, ja tunnemme jotain puuttuvan meiltä. Miksi? Mikä on se, mitä meiltä puuttuu?
K.M. Samael Aun Weor tarjoaa meille seuraavia pohdintoja teoksessa "Viides evankeliumi":
Emme voi kieltää, että maailmassa on olemassa kaksi suuntausta, jotka taistelevat ylivallasta kuollakseen. Ensinnäkin meillä on henkinen suuntaus, joka muodostuu uskonnoista, koulukunnista ja uskomuksista. Toisaalta meillä on materialistinen suuntaus dialektiikkoineen jne.
Henkinen suuntaus ajattelee, että sillä, pelkästään sillä, on totuus. Materialistinen, ateistinen suuntaus olettaa, että myös sillä on totuus. Henkinen suuntaus palvoo henki-jumalaa – ei väliä mikä nimi sille annetaan: Allah, Brahma, Jumala... Materialistinen suuntaus palvoo materia-jumalaa, eikä myöskään väliä mikä nimi sille annetaan.
Suuntauksia on siis kaksi: henkinen tukeutuu uskomuksiinsa, vaikka sillä myös on dialektiikkansa; materialistinen tukeutuu uskomuksiinsa, emmekä voi kieltää, että sillä myös on dialektiikkansa.
Monet ihmiset ovat tutkineet Karl Marxin materialistista dialektiikkaa. Materialistiset tiedemiehet totta kai olettavat tuntevansa materian ehdottomasti. Onko heillä pontifexinsa? Kyllä heillä on! Henkisellä suuntauksella on myöskin pontifexinsa, ja he uskovat tuntevansa hengen totaalisesti. Ne ovat kaksi suuntausta, jotka taistelevat ylivallasta kuollakseen.
Molemmilla puolilla on hyvin kunnioitettuja ihmisiä, molemmilla puolilla (olipa se sitten oikea, olipa se sitten vasen) on järkeviä mutta vilpittömiä henkilöitä, jotka tutkivat tai jotka uskovat. Mikäli jotkut ovat erehtyneitä, he eivät siis ole syypäitä: he ovat "erehtyneitä vilpittömiä", ja siinä kaikki (olivatpa he sitten oikealta tai vasemmalta).
Joka tapauksessa, nuo kaksi suuntausta kamppailevat ylivallasta: kyse on aineeksi kutsutun kahdesta ääripäästä.
Todellakin, se mitä näemme materiana ei ole muuta kuin kiteymä alkuperäisestä, primitiivisestä, jumalaisesta homogeenisesta aineesta. Maapallo aineena oli varastoituneena syvään kaaokseen miljoonia vuosia sitten. Se oli yhtenäistä ainetta, eräänlainen "jyvä", kosminen siemen, jonka sisällä oli säilössä kaikki se, mitä nykyään näette ympärillänne. Tuo aine oli mitä puhtainta, sanoinkuvaamatonta, homogeenistä... Tuo siemen, samoin kuin puun siemenet, pitää sisällään itsessään kaikkia elämän mahdollisuuksia. Tuota siementä keskiajan kolmannen ajanjakson suuret viisaat kutsuivat selkeästi nimellä Iliaster.
Silloin viisaat sanoivat, että elämän aamunkoitossa luova tuli hedelmöitti tämän planeetta Maan Iliasterin, että silloin tuo homogeeninen, neitseellinen, mitä puhtain, sanoinkuvaamaton aine alkoi erkaantua vastakkaisiksi navoiksi, positiiviseksi ja negatiiviseksi. Ja kävi niin, että halki kauhistuttavien ikuisuuksien tuo aine erkaantui yhä enemmän positiiviseksi ja negatiiviseksi navakseen, kunnes se lopulta otti tiiviin, materiaalisen, fyysisen muodon, joka sillä nykyään on. Mutta sillä on edelleen tallessa molemmat napansa (positiivinen ja negatiivinen). Positiivinen on se mitä kutsutaan hengeksi, negatiivinen on se mitä kutsutaan materiaksi.
Joten oikealla olevat ovat liittyneet elämän, aineen, materian positiiviseen napaan, ja vasemmalla olevat ovat liittyneet tuon "materiaksi" kutsutun aineen negatiiviseen napaan.
Kummat näistä kahdesta olisivat oikeassa? Oikealla olevat sanovat, että he, vasemmalla olevat, että he. Kummat? Todellisuudessa, oikeasti, oikea vastaus on synteesissä, koska vain synteesin kautta vastakohdat voivat saavuttaa sovinnon. Tämä on aksiomaattista filosofiaan liittyen, tämä on täsmällistä logiikan suhteen. Olemme näinä hetkinä totaalisen kulttuurivallankumouksen kynnyksellä. Kahden suuntauksen on yhdistyttävä, yhdyttävä. Koska ei ole mitään hyötyä, että samaistuisimme vain toiseen elämän navoista. Elämällä on kaksi napaa: positiivinen ja negatiivinen.
Meidän on kiireellistä vapautua tuosta samaistumisesta ja oppia näkemään asiat kokonaisvaltaisesti, materiana ja henkenä.
Aloittakaamme atomista. Atomissa tapahtuu molempien napojen (positiivisen ja negatiivisen) totaalinen kohtaaminen. Atomifyysikot tutkivat perin pohjin elektroneita, protoneja jne., mutta henkisen tietämyksen rakastajat tutkivat atomin itsensä sisällä sähkövarauksia, hachineja – teille outo nimi.
Atomin sisällä on todellakin olemassa hachineja. Entä mitä hachinit ovat? Heprealaiset selittävät selkeästi: tulipartikkeleita, näkymättömiä paljaalta silmältä viidelle aistille, mutta havaittavissa kuudennella aistilla.
Nämä tulisielut eli tulipartikkelit, luontaisia jokaiselle atomille, koskettavat välittömästi koko atomirakennetta, ne sisältyvät atomirakenteeseen, ne ovat älykkyyksiä, jotka pitävät atomeja kiertoradalla ydinkeskustansa ympärillä, molekyylin sisällä. Jokaisessa atomissa on olemassa luonnon ja kosmoksen tietoinen partikkeli, tulipartikkeli.
Hachin on, sanokaamme, positiivinen: se on tulipartikkeli, joka muodostaa tietoisuuden materiassa, sillä niitä on tutkittu ja ne tunnetaan, koska myös materiassa on tietoisuutta. Atomirakenne on materiaalinen osa itsessään. Jos hachin lähtee pois atomista, atomi kuolee, hajoaa, ja päinvastoin: ilman materiaa ei olisi hachinia, se ei voisi olla olemassa. Joten siis hachin on atomin positiivinen osa, ja atomirakenne on atomin negatiivinen osa – siinä ovat ne kaksi napaa, positiivinen ja negatiivinen.
Joten materia ei loppujen lopuksi ole muuta kuin fyysikoille tuntematonta homogeenistä ainetta. Meidän täytyy astua tieteelliseen henkisyyteen ja henkiseen tieteeseen: on välttämätöntä jättää käsitteellinen dualismi sivuun. Totuutta ei ratkaista vastakohtien taistelulla. Vain synteesin kautta voimme todella ratkaista vastakohtien ongelman.
On tullut aika ymmärtää, että taistelu spiritualistien ja materialistien välillä perustuu tietämättömyyteen, koska spiritualismi on pelkästään kyseisen aineen (nimeltään "maa") positiivinen napa, ja materialismi on toinen napa, negatiivinen napa. Mutta totuus ei ole positiivisessa eikä negatiivisessa navassa vaan synteesissä.
Sen vuoksi me gnostikot puhumme transsendentaalin monismin puolesta. Me tulemme siihen johtopäätökseen, että se mikä merkitsee on universaali aine, ja että tuo "maaksi" tai "materiaksi" kutsuttu aine, tai miten sitä haluammekaan nimetä, on loppujen lopuksi jotain homogeenistä, puhdasta, henkistä ja kamalan jumalaista.
Joten ilmiselvästi, jos totuus ei ole spiritualismissä eikä materialismissä, mistä meidän täytyy sitä etsiä? Jommasta kummasta noista kahdesta navasta? Ei! Meidän täytyy mennä synteesiin, meidän täytyy etsiä totuutta sisältämme, tässä ja nyt.
Tässä siis K.M. Samael Aun Weorin syvällinen pohdinta.
On ilmiselvää, rakas lukija, että jos emme näe vaivaa tutkiaksemme ja oppiaksemme tuntemaan fyysistä maailmaa, jossa elämme, hyvin vakavia tulevat olemaan virheet, joita teemme aiheuttamalla konflikteja ja tuskaa. Ja samanaikaisesti emme koskaan saa unohtaa, että jos emme näe vaivaa tutkiaksemme ja oppiaksemme tuntemaan omaa henkistä maailmaamme, vajoamme jatkuvasti kauheaan henkiseen yksinäisyyteen, joka epäilemättä saa meidät tekemään vakavia virheitä.
Mikä tahansa elämänasenne, joka ottaa huomioon vain yhden navan, yhden aspektin, olipa se sitten materia tai henki, etäännyttää meitä väistämättä omasta todellisuudestamme vahingoittaen meitä itseämme.
|